SORAPRINSESSA

Lapsuuteni kasvoin maalla minua 2.5 vuotta vanhemman veljeni sekä vanhempieni kanssa. Mummo ja pappa asuivat myös saman tien varressa vain 200 metrin päässä. Minua 16 vuotta vanhempi siskoni asui puolestaan mummolan yläkerran asunnossa . Isäni oli varsin innokas autoharrastaja ja mersuja olikin pihassa välillä useampikin. Vanhempani olivat yrittäjiä ja olivat töissä lähes aina. Isällä ja äidillä betonisorayritys, useita kuorma-autoja, soramonttuja sekä kuorma-autokorjaamo. Minusta oli parasta, kun pääsin istumaan lähes päivittäin kuorma-autoihin, pyöräkuormaajiin ja kaivinkoneisiin. Nimeni kuului varsin usein korjaamon henkilökunnan suusta, sillä yksi lempipuuhistani oli vaihtaa varaosien paikkaa hyllystä toiseen. Erityisesti erilaiset pultit ja mutterit oli hauska miksata sekaisin, kun olihan ne kovin tylsästi omissa lokeroissaan.

Luonteeni oli jo silloin kovin utelias. Kuorma-autojen rasvamontussa oli mukava olla ja kysellä loputtomasti mikä kohta mikäkin oli ja miksi mitäkin niveltä, putkea ja osaa kutsutaan. Samalla äiti kiitteli saadessaan pellavapäisen tyttären öljyisenä ja likaisena kotiin. Vaaleanpunaiset vaatteeni olivat hyvin usein raidalliset öljytahroista. Isäni kutsuikin minua usein omaksi soraprinsessakseen.

Lieköhän tästä syttynyt jo kipinä kaikkeen pärisevään. Isä osti minun ollessa vain 3,5-vuotias ensimmäisen moottorikelkan minulle ja veljelleni. Kelkkailua on siis tullut harrastettua aivan pienestä pitäen. Meillä oli mahtavat puitteet maalla Kajaanin Kirkkoaholla ja Paltaniemellä kelkkailuun. Meillä oli myös veljen kanssa oma kahden istuttava mikroauto. Muistan kerrankin tapauksen, kun mikroauto karkasi minulta hieman lapasista vauhdin ollessa liian kova ja lähti valumaan alas hiekkakentän piennarta. No minä fiksuna tyttönä en tietenkään painanut jarrua vaan hyppäsin poissa kyydistä. Auto jatkoi rullaten äidin raparperipenkin yli jatkaen menoaan alas rinnepeltoa pitkin. Lopulta kun auto pysähtyi pellon alaosan ojaan pääsi minulta itku. Piti käydä nolona hakemassa isä, jotta auto saadaan ojasta ylös. Isä puolestaan totesi, että saa sitä jarrupoljintakin painaa. Ja en kyllä toista kertaa enää autoa tuon jälkeen karkuuttanut.

Näistä lapsuuden kokemuksista soraprinsessasta kasvoi pyöristä ja autoista kiinnostunut hurjapää. Jenkkiautoja on tullut omistettua ja harrikkakin on itsellä ollut. Aikaa on kulunut elämän aikana runsaasti autotallissa rassaten moottoreita ja tehden autoihin pintatöitä. Opittavaa on vielä paljon autoista ja haaveena onkin vielä oma harrasteauto sekä autotalli, jossa sitä työstää. Naisellinen, itsestään huolta pitävä nainenkin voi olla ”rasvanäppi”. Tärkeintä on, että tekee elämässä asioita rohkeasti, eikä pelkää oppia uutta. Isäni kyllä hymyilee minulle taivaasta nähdessään, että oma soraprinsessa uskaltaa olla erilainen ja tehdä unelmistaan totta.

Discussion

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *