Minua koskettanut asia: Kolme pientä sanaa

Hmmm… minua koskettanut asia. Tämä sai todella minut miettimään mistä haluaisin kirjoittaa. Päädyin lopulta kertomaan teille minulle erittäin henkilökohtaisesta asiasta. Edellisessä blogi kirjoituksessa alustavasti puhuinkin jo suhteesta isääni ja sillä päätin jatkaakin samalla aiheella.

Isäni oli aina kova tekemään töitä ja meillä oli aivan erityinen suhde. Aina emme tulleet toimeen, välillä räiskähteli, mutta silti suhde oli aina hyvin erityinen. Isäni sairastui vakavasti jo varsin nuorella iällä ja joutuin sairaseläkkeelle tästä syystä. Poikani syntyessä isäni sanoi minulle, että oli iloinen kun sai nähdä lapsenlapsensa ja elää sen päivän kun poikani oli hänen sylissään. Joka päivä menin pienen poikani kanssa päivällä isäni luokse, jotta hän saa viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa. Ja joka päivä, kun olimme lähdössä takaisin kotiin hän halasi meitä molempia ja kertoi kuinka rakasti meitä. Isältäni erityisesti opin sen, että koskaan ei tiedä milloin on viimeinen päivä. Siksi on tärkeää kertoa läheisille kuinka rakkaita he ovat joka päivä. Isäni oli äitini kanssa yli kolmekymmentä vuotta naimisissa ja jokaikinen ilta hän kertoi äidilleni kuinka tätä rakasti. Voi kuulostaa joidenkin korvaan kornilta, mutta itse ainakin olen onnellinen siitä, että viimeiset sanani isältäni minulle olivat “minä rakastan sinua”. Me Suomalaiset tosin olemme kovin juroja ilmaisemaan ja puhumaan tunteistamme, vaikka se olisikin tärkeää.

Tiesin kyllä isäni olevan kovin sairas ja hän puhui usein siitä, että pian tulee päivä jolloin hän lähtee. Itse en kuitenkaan tähän osannut suhtautua. Hän oli aina ollut sellainen teräsmies, joka teki paljon asioita ja touhusi kaikenlaista. Oli monessa mukana ja teki juuri niitä asioita mitä halusi täydellä sydämellä. Ei siis lienee ihme mistä itsekin olen perinyt sen, että olen aina menossa ja monta rautaa tulessa😊

Hän oli autoharrastuksen ohessa myös muusikko ja taiteilija. Hän on maalannut useita taideteoksia ja avasi ensimmäisenä Suomessa nettimaalauskoulunkin. Hän soitti 60-luvulla bändissä ja musiikki oli vahvasti osana jokapäiväistä elämää aina hänen poisnukkumiseen saakka. Hän soitti kitaraa, bassoa ja pianoa. Meillä kotona sähköurut soi joka päivä, mikä oli lapsena jopa varsin ärsyttävää ja noloa. Varsinkin kun kaverit tulivat kylään… Nyt niitäkin hetkiä osaa arvostaa ja ikävöidä jotenkin ihan eritavalla.

Poikani ollessa 11 kuukautta vanha eräs aamu äitini soitti ja kertoi isäni saaneen sairaskohtauksen. Hyppäsimme autoon ja ajoimme kiireellä vanhempieni luokse. Saapuessani paikalle isää parhaillaan elvytettiin. Katsoin vierestä, kuinka isän sydän taisteli ja lopulta ei enää käynnistynyt. Tuo hetki pysäytti maailman hetkeksi. Vaikka sairauden oli tiedostanut ja tilanteen tiennyt oli sen hyväksyminen kuitenkin äärimmäisen vaikeaa. Tuntui epäreilulta, että 57-vuotias isäni oli poissa. Tämä tapahtui 10-vuotta sitten, mutta hän on silti mielessäni lähes päivittäin.

Erityisesti kaipaan häntä silloin, kun teen musiikkia bändin kanssa. Tiedän, että hymyilee minulle ja on tytöstään ylpeä. Toivoisin hänen olevan läsnä keikoillani, ja niihän toisaalta onkin… Nimittäin sydämessäni. Isäni esimerkki minulle rohkeudesta, sisukkuudesta ja rakkaudesta ovat muokanneet minusta sen kuka nyt olen. Vahvan, itsenäisen ja rohkeasti unelmiaan toteuttavan naisen.

Muistakaa rakastaa toisianne ja kertoa tunteistanne. Muistakaa myös arvostaa toisianne vaikka kuinka kiireen keskellä elämmekin. Pienet sanat “ rakastan sua” ei vie kauan aikaa, mutta sisällöltään ovat sitäkin suuremmat.

Isän muistoa kunnioittaen <3 Rakkaudella Missy LeFox

Discussion

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *